Muovinen optinen kuitu saavuttaa suuremman siirtonopeuden
Muovisen optisen kuidun tutkimus alkoi 1960-luvulla. Vuonna 1968 Yhdysvaltain DuPont käytti ydinmateriaalina polymetyylimetakrylaattia muovisten optisten kuitujen valmistukseen, mutta optinen menetys oli suhteellisen suuri. Vuonna 1974 Japanin Mitsubishi Rayon Company kehitti muovisen optisen kuidun, jonka ydinmateriaalina on PMMA ja polystyreeni ja verhouksena matala taiteindeksi fluoroplastinen. Sen optinen menetys oli 3500dB/km, jota oli vaikea käyttää viestintään.
1980-luvulla jotkut suuret yritykset ja yliopistot Japanissa tekivät paljon tutkimusta vähähäviöisten muovisten optisten kuitujen valmistuksesta. Vuonna 1980 Mitsubishi Corporation polymeroi PMMA: n erittäin puhtaalla MMA-monomeerilla vähentääkseen muovisen optisen kuidun menetyksen 100-200dB/ km: iin. Vuonna 1983 NTT alkoi korvata PMMA:n H-atomeja deuteriumilla, jotta pienin valohäviö voi nousta 20dB/km:iin ja se voi lähettää valoaaltoja lähi-infrapunasta näkyvään valoon.
Viime vuosina yritykset Euroopassa, Japanissa ja muissa maissa ovat edistyneet merkittävästi muovisten optisten kuitujen kehittämisessä. Niiden kehittämän muovisen optisen kuidun optinen häviönopeus on pudonnut 25-9 desibeliin/km. Sen työaallonpituus on laajennettu 870 mikroniin (lähellä infrapunavaloa), joka on lähellä silikalasikuidun käytännön tasoa. Yhdysvaltojen kehittämällä PFX-muovisarjan optisella kuidulla on erinomainen säteilynkestävyys. Lisäksi Boston Optical Fiber Companyn Massachusettsissa kehittämä Opti-Giga-muovinen optinen kuitu on silmiinpistävämpi. Se ei ole vain kevyempi, joustavampi ja edullisempi kuin lasi, vaan se voi myös siirtää tietoja nopeudella 3 megabittiä sekunnissa 100 metrin sisällä. . Tällainen kuitu voi myös käyttää valon taitosaamista tai valon hyppytilaa kuidussa suuremman siirtonopeuden saavuttamiseksi. Nyt Yhdysvallat, Eurooppa ja Japani ovat käyttäneet muovisia optisia kuituja lyhyen matkan vaihteistoon, kuten autoja, lääkinnällisten laitteiden ja kopiokoneet.
